Stella 

Aloitimme yksityistunnit viisivuotiaan Cairnterrierimme Stellan kanssa Espoon Koirakeskuksessa vuoden 2017 keväällä. Sovimme Tiltun kanssa aloittavamme koirani kouluttamisen aluksi yksityistunneilla. Kolmesta kerrasta koostuva alkukartoitus oli todella tarkka ja läpikotainen. Ensimmäisellä kerralla Tiltu testasi koiran tottelevaisuustaitoja ja hihnassa kävelyä nähdäkseen Stellan tason. Hänen havaintojensa sekä täyttämäni yksityiskohtaisen lomakkeen perusteella hän teki Stellan taitotasoa vastaavan harjoitusohjelman seuraaville käynneille. Niillä pyrittiin tasamaan koiran helposti ylivirittyvää luonnetta ja lisämään sen keskittymiskykyä.

Tämän jälkeen aloitimme elokuun alkupuolella alkeistottelevaisuus -ryhmässä, jossa koiran peruskomentoja harjoitettiin ja kehitettiin yksilöllisten taitojen pohjalta eteenpäin. Vaikka ohjattavia oli useita, ohjaajalla oli pettämätön keskittymis- ja havainnointikyky, joita hyödyntäen hän pystyi vetämään ryhmää ja auttamaan yksittäisiä omistajia ohjaamisensa parantamisessa.
Koulutuksesta on ollut suurta apua, sillä Stella kulkee nyt hyvin hihnassa ja kehittyy jatkuvasti edistyvien komentojen noudattamisessa.

Koiran koulutuksen lisäksi kävin 5.7 Koirakeskuksen tarjoamalla KOISSU - luennolla, joka maksoi kymmenen euroa. Hinta oli mielestäni sopiva. Luento oli alkuillasta ja kesti noin puolitoista tuntia; mielestäni se oli sopivan pituinen. Luennolla kouluttaja kävi läpi perusasioita koiran käytöksestä sekä erilaisista vieteistä. Luennolla käsiteltiin monipuolisesti koiran tapaa oppia uusia asioita, keinoja sietää stressiä sekä perustottelevaisuutta. Luennon jälkeen sain vielä sähköpostissa tiivistelmän luennolla käsitellyistä asioista, mikä oli mielestäni todella hyvää asiakaspalvelua.

Yhteystiedot

ESPOON KOIRAKESKUS

Sammalkalliontie 5 ,  

 

espoonkoirakeskus @ gmail.com

050 - 594 22 87 

AVOINNA MA - SU 
Sopimuksen mukaan
ajalla  klo 7 - 21
 

 

Powered by Aava 3